Hiukka rajumpi Jouluruno powered by Iines Partanen

Hiukan rajumpi runo Petteri Punakuonosta: Sarvekas kanttura

Kerranpa alkoi Punakuonoa,
Petteriä, suuresti pänniä,
koivissa kolotti rekityö raskas, niinpä otti, läksi, yöllä
karkas.

Tulipa talliin tonttu-Tuomas,
avas haan,
paon huomas,
hädin tuskin huudon sai suustaan:
”Tontut kokoon,
Petteri on päässyt pakoon !”

”Jos ei poroa takaisin saada”, tonttu tuumi,
”niin meiltä viedään muuten duuni !”
”Älä vielä toivoamme kaada”, toiset huusi,
”puhu mukavia tai sulje suusi !”

Petteri ties missä luuraa, mutta kai sitä joku tuuraa,
Joulupukki on miltei sokea,
ei huomaa eroa,
Punakuonon ja toisen poron välillä.

Mut’ sijaistapa vaan ei löydy;
ei kukaan suostu,
jos ei hyödy,
ja Pukki vois’ petoksen huomata,
karkotukseen tuomita !

Löytyipä vihdoin sopiva ehdokas,
Kanttura,
lypsylauman kellokas.
Pulmia kuitenkin ilmaantui,
kun paljastui,
et’ Kanttura lehmä on ,
vieläpä nupopää sarveton.

Petteri siitä tehtiin,
hännänpää parturoitiin,
sarvet päähän liimattiin,
punainen valonheitin vielä kuonoon,
eipä päädytty tulokseen huonoon;
Poron karvaa niskaan Kantturan viskattiin,
Pukin näytille sitten kiskottiin.

Jouluaatto läheni,
jännityskin tiheni,
tuuli ikkunoissa ryskytti,
Kantturan sydän jyskytti,
kun se laski öitä,
päivään jolloin saisi töitä,
Joulupukin reen edessä,
porojoukon kärjessä.

Jouluaatto koitti,
pakkanen auringon säteet voitti,
porot vetivät ripaskaa pihalla,
steppasivat tuvan katolla,
niin että sorkan jälkiä oli kaikkialla,
jopa talon tunkiolla.

ja tästäpä kukko närkästyi,
niin että höyhenet vihreät punehtui,
päätti jättää kiekumatta,
talon väkeä ylös kiljumatta.

Pukki heräsi vasta,
kun yks’ poro humpsahti takan piipusta,
jäi sarvistaan kiinni ovenkarmiin,
lisäsi osansa harmiin,
päästi hätäpiukun apua kutsuakseen,
suoraan Joulumuorin vanukkaaseen.

Tohinalla kauhealla reki
lastattiin,
porot koottiin,
Kanttura haettiin,
lahjasäkki kyytiin sullottiin,
Joulupukin lähtöä valmisteltiin.

Petteri Punakuono oli parhaillaan Pariisissa syömässä
pullaa,
kun pohjoisesta kuului kummaa;
Kerrottiin rekeä kiskovasta naudasta, ’ Punakuonosta, Petteristä’.

Oli ykkösporo tukehtua nisuunsa,
saada pullaa henkeensä,
raivokkaasti mylvähti,
tuolilta alas keikahti,
tuulen raivolla juoksi Petteri kohti pohjoista.

”Taisi olla huono ajatus”,
Kantturalta pääsi valitus,
se kun oli juuri muistanut,
ettei lentää osannut.
Pukki alkoi tuohtua,
nenänpää tummua,
”Mikset lennä elikko,
pitääkö hakea kepakko ?”

Petteri Pohjantähteen mäjähti,
kumpikin ryminällä alas läjähti,
suoraan Pukin varpaiden päälle,
liikavarpaalle kipeälle.
”Tontut huijaa,
ukkelia valeporolla puijaa !”,
kiljui loukattu poro punanenäinen.

Kantturalle anteeksi annettiin,
mut’ tonttuja rangaistiin,
saivat aina jouluaattoisin
kiskoa rekeä jalkaisin,
lapsien luo ympäri maailmaa,
siinä vasta hyötyliikuntaa !

Copyright Iines Partanen