Google

torstaina, lokakuuta 11, 2007

Maisema, tila ja muistot

Lapinlahden taidemuseossa 20.10. - 1.12.2007

Näyttely on viiden, Taideteollisen korkeakoulun kuvataideopetuksen koulutusohjelmasta valmistuvan kuvantekijän yhteisnäyttely. Pidimme ensimmäisen näyttelymme Varkauden taidemuseon Galleriassa 2.2.-18.3.2007. Nyt siis kyseessä on mielekäs jälleentapaaminen Lapinlahdella.Näyttelyryhmään kuuluvat Outi Eronen (s. 1964), Mervi Eskelinen (s. 1967), Minna Matikka (s. 1966), Mari-Jatta Rissanen (s. 1970) sekä Tiina Saksholm (s. 1960).Maisema, tila ja muistot -näyttelyssä kukin kuvantekijä on pohtinut tilan ja maiseman tarjoamia teemoja eri puolilla Suomea; Turussa, Lapinlahdella, Varkaudessa, Kuopiossa ja Mäntyharjulla. Paikan, tilan ja maiseman tutkimista on tapahtunut maalauksen, kuvanveiston, esineinstallaation/rakennelmien, valokuvan ja rakukeramiikan muodossa. Tuomme Lapinlahden näyttelyyn sekä Varkauden taidemuseon teokset että uusia tulkintoja yhteisestä teemasta.

Minna Matikan maalaustekniikkana on perinteinen japanilainen väripigmenttimaalaus paperille. Hän kuvaa maisemia omien havaintojensa ja tuntemusten pohjalta. Maalaus-prosessissa Matikka pyrkii luomaan esittävän elementin rinnalle ei-esittävän tai käsitteellisen visuaalisen muodon, jonka avulla havaitusta ja aistitusta luontokokemuksesta voi löytää uuden tason.

Tiina Saksholmin luontokuvat veden äärellä on kuvattu neulareikäkameralla. Kuviin hän on tallentanut näkymiä valon, ajan ja liikkeen vaihtelusta. Kävellen edestakaisin pitkin veden ja rannan rajaviivaa Saksholm on pohtinut havaitsemisen suhdetta kuvien esittävyyteen ja totuuden tallentumiseen.

Mari-Jatta Rissanen pohtii kollaasissaan varhaislapsuuden paikkamuistojen luonnetta, suhdettaan ympäröivään tilaan ja aikaan. Digitaalisin valokuvin ja rakukeraamisin laatoin Rissanen valottaa tilanteita, asetelmia; kertoo aikamuodoista, lämpötiloista ja selkärankaisista - eletyistä tiloista. Uusissa teoksissa muistojen paikoista siirrytään tähän aikaan ja paikkaan, otetaan niitä haltuun.

Mervi Eskelinen on työstänyt kierrätysmateriaaleista rakennelmia. Rakentaen hän on tehnyt henkilökohtaista tutkimusmatkaa arkkitehtuuriin.

Outi Erosen veistosten ideana on talon ja ruumiintilojen rinnastaminen.

http://www.halostenmuseosaatio.fi/eskelinen.htm