Huussi-Huugo

Huussin aluset ovat aina kiehtoneet Tyynen mieltä, siispä tämänpäiväinen tarina keskittyy tähän herkkään ja mysteeriseen tantereeseen. Kun seuraavan kerran mökkeilette ja tukevan aterian jälkeen ns. luonto kutsuu, älkääpä rymistelkö sinne huussiin hoilaten ja jo housut/vekkihame valmiiksi puolisääressä vaan menkää hiljaa hiipien tuulen alta. Kurkatkaa varovasti reiästä...ja jos olette onnekkaita, voitte nähdä vilauksen jostain pienestä ja vikkelästä olennosta. Huussi-Huugo se siellä jo odottelee valppaana , mutta arkana. Huugolla on nimittäin hommana erotella pökäleet koon mukaan erillisiin kasoihin. Heti kun pökäletuottaja on vapauttanut teoksensa jakeluun, säntää Huugo pikku kepillä vierittelemään pökäleitä omiin kasoihinsa. Huugo viihtyy ainostaan mökki/maaseutu hyyskissä ja välttelee suoraa kontaktia asiakkaan kanssa. Huugo on yleensä iloinen ja energinen, mutta silloin kun asiakkaan toimituksessa on paljon laatuvaihtelua kiinteyden suhteen, on Huugo apea ja vähän kireäkin. Mutta muutama karkkipäivä ja kuitupitoinen jätös taas nostavat hymyn Huugonkin huulille.

Tyyne ottaa aurinkoa

Kun Tyyne päättää ottaa aurinkoa, niin silloin ei paljon sivuille vilkuilla. Tyynen kaava on varsin suoraviivainen. Etsitään omamittainen viltti tai peite. Etsitään mahdollisimman aurinkoinen paikka (auringon on hehkuttava vähintään kuusi tuntia tähän). Vähennetään vaateparsi minimiin (perheen pienimmät voivat hiukan hämmästyä, vanhemmat makoilijat puistelevat päätään). Pärskinnän ja hihityksen laannuttua asetutaan selälleen vähintään kolmeksi tunniksi (liikkumista vältettävä). Kolmen tunnin kuluttua kellahdetaan varovasti mahalleen (mahdollinen ihosta pursuileva lihasneste pyyhitään trasselilla pois). Mahallaan maataan taas ne kolme tuntia. Nyt alkaa olla valmista. Soitetaan paikalle ambulanssi ja pyydetään ensiavun jälkeen jotakin ystävällistä hoitajaa vielä hehkuttamaan alppilampulla ne vaaleat alueet kyljistä kirkkaan punaiseksi. Tämä "rusketus" hoituu näin kätevästi yhdessä päivässä ja aikaa jää mukavasti kaikkeen muuhun mukavaan; vaikkapa ylensyönnin euroopan mestaruuskisoihin !

Kolme pahaa punahilkkaa ja kolme hyvää sutta

No niin naperot, Tyyne kertoo teille sadun kolmesta pahasta punahilkasta ja kolmesta hyvästä sudesta. Oikeasti tarinassa esitellään vain paha punahilkka ja hyvä, hellämielinen susi. Rykästäänpä tarina käyntiin. Olipa kerran suuren metsän laidassa pieni rupinen mökki. Mökissä asua törötti melko keskinkertainen standardi mummo (isohko äiti). Mummolla oli tyttären tytär nimeltään Petteri Punakuono....eikun punahilkka. Mutta punahilkkapas oli erittäin pahatapainen: hän saattoi kävellä hiukan oikaisten suojatiellä, ei tervehtinyt kaikkia vastaantulijoita, kävi mummoaan tapaamassa vain kerran päivässä ja oli muutenkin sellainen ns. poispilattu tyttö. Samaan aikaan metsässä juosta jolkotteli hyvinkin hyvätapainen susi. Jo vain oli tämä susi sellainen jokaisen susimuorin toive vävy: söi hotkien melkein kaiken mikä eteen raahattiin, eikä ollut kovin kranttu susineidon ulkonäöstä ja ominaisuuksista. Susi liikkui metsässä enimmäkseen anteeksi pyydellen, jotenkin tähän tapaan: "Anteeksi kukkanen, että poimin sinut", "Anteeksi ruoho, että jouduin hiukan tallaamaan sinua, vaikka kuinka hiippailin varpaillani" ja "Anteeksi ilmamolekyyli, kun jouduit kitaani, vaikka kuinka hengitän aivan varovasti". Eihän tuollaista kenenkään kertojan hermot kestä, edes näin erikoisessa tarinassa. Mutta pahempaa on vielä tulossa. Samaan aikaan toisaalla möyrysi metsiä paha punahilkka etsien jotain suuhunpantavaa. Viimein kertomuksen päähenkilöiden tiet kohtasivat. Itse henkilöt eivät tosin vielä olleet tulleet teiden risteyskohtaan, mutta kohtapa ovat. Kun paha punahilkka huomasi hellän suden, hän ahmaisi suden yhdellä nielaisulla kitaansa. Susi yritti parhaansa mukaan olla mahdollisimman pehmeä ja joustava, ettei punahilkan massuun ja suolistoon vain sattuisi. Niinpä prosessin päätteeksi susi putkahti vahingoittumana ulos ja punahilkka jäi edelleen nälkäiseksi, mitä susi tietenkin pyysi kohteliaasti anteeksi. Samassa paikalle pyrähti kevein askelin reipas puunhakkaaja ja muitta mutkitta alkoi lähestyä mummon rankakasaa. Puunhakkaaja hakkasi puita niin ahkerasti, että mummoa alkoi moinen metelöinti ottaa pattiin. Eipä aavistanut puunhakkaaja-polo, mitä kohta tapahtuisi. Mummo kipsahti kurttuisille jaloilleen ja onki syaniidilasista terävimmät tekohampaat, mitä kuvitella saattaa. Eikä ovi ees narahtanut, kun mummo maailmalle lähti....

Tarina jatkuu huomenna (tarina on kylläkin yksiosainen, joten....)