Google

tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Tyynen menovinkkejä

Tyyne haluaa auttaa epävarmoja kohtalotovereita julkaisemalla pienen listan menovinkeistä. Nämä siis ovat kaikkien vapaasti käytettävissä:

Mene kotiin
Mene kauppaan
Mene itseesi
Mene ja tiedä
Mene jääkaapille
Mene nukkumaan

Latteart II


Aiheena on, kuten välkyimmät sen huomaavatkin, kotikoivun alla. Kukapa ei olisi viettänyt lapsuuden kesiään runollisten koivujen katveessa. Tyyne tosin yleensä teki koivusta ns. selvää. Ensin koivu sahataan nurin moottoripolkusahalla ja sitten oksista tehdään puoli miljoonaa vastaa ja lopuksi vapautetaan pätkitty koivu tuohen ikeestä. Mutta tässä koivu vielä huojuu norjasti leppeässä kesätuulessa...

lauantaina, toukokuuta 27, 2006

Viskikanaa Weberillä

Seuraa tarkoin ohjeita, vain siten onnistut. Mene kauppaan ja osta Weber Performer Touch N Go -grilli. Osta samalla 57 cm:n Weber Wok™ -wokkipannu. Ja tietysti kertakäyttöisiä butaani/propaanipulloja, sekä Weber Heat Beads -brikettejä. Kun olet koonnut grillin ja asettanut briketit keoksi hiiliritilän päälle (niin, että koskettavat wokin pohjaa), ruuvaa kaasupullo paikoilleen ja avaa kaasusäädintä n. yksi kierros. Paina ja pidä sytytysnappulaa niin, että kaasu syttyy polttimessa. Anna liekin loimottaa noin 10 minuuttia ja odottaessasi hiilloksen syntymistä (n. 15 - 20 minuuttia), etsi grillin aputasolle seuraavat tarvikkeet ja ainekset: 400 g kanan maustamattomia filesuikaleita, iso sipuli, neljä valkosipulin kynttä, curry-jauhetta, merisuolaa ja mustapippuria Peugeot-myllyssä, purkki Floran kevyt ruoka -kasvirasvasekoitetta, oliiviöljyä, viskiä ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Sitten hommiin. Lorauta kunnon siivu oliiviöljyä kuumaan wokkiin ja heitä kanan suikaleet perään. Kypsennä suikaleet, mausta suolalla ja mustapippurilla ja nostele wokin reunoille. Lisää paistonesteeseen öljyä mikäli tarvis ja lisää keskelle suikaloidut sipulit (myös ne valkoiset). Kypsennä hetken ja lisää reilusti currya. Tässä kohtaa tulee kiire hämmentää, mikäli nestettä oli liian vähän. Kauho lihat reunoilta keskelle ja sekoita ainekset keskenään. Lisää pilkottu aurinkokuivattu tomaatti. Kaada reilusti viskiä paistokseen ja sytytä viski tuleen (ole tarkkana tässä, mikäli haluat säilyttää kulmakarvasi). Sekoittele vähän ja lisää kasvirasvasekoite. Anna hautua, sekoittele välillä. Tarjoa keitetyn riisin kera. Raikas salaatti (jäävuorisalaatti, kirsikkatomaatit, kurkku, oliivit, feta-palaset ja paahdetut pinjansiemenet) tekee terää. Tarjoa ruokajuomana esim. Ecusson-siideriä. Jos käytät tästä poikkeavia välineitä tai aineksia, tulee ruokaan kireä ja epämiellyttävä maku !

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

Weber-grilli

Elettiin vuotta 1992. Suuret dinosaurus laumat laidunsivat villinä rehottavia ruohikoita. Näistä välittämättä Tyyne tilata pärskäytti Weber One -Touch grillin. Halkaisijaltaan grilli on 57 senttinen. Tyhmyyksissään Tyyne käytti hiilinä surkeita kopioita, eikä uskonut Weberin omien ylivoimaisuuteen. Viime kesänä sitten Tyyne älysi ostaa Rapid-Fire -piippusytyttimen ja siihen Heat Beads -brikettejä. Tsiiisus, kun homma muuttui täysin. Piippusytyttimessä briketit syttyvät ja palavat lähes savutta valmiiksi hiillokseksi n. puolessa tunnissa. Briketit voi uudelleenkäyttää n. neljä kertaa !! Tyynelle on turha tulla sönköttämään mistään kaasugrilleistä.

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Jään lasku

Maalaiset muistaa, että synkissä takametsissä sahattiin jäätä haudattavaksi esim. sahajauhokasaan. Sieltä kasasta sitten kesänmittaan niitä palasia käytettiin esim. maidon jäähdytykseen. Saha, jolla jäät sahattiin oli pitkä, isohampainen ja molemmissa päissä oli kahvat. Ensin arvottiin kahden sahaajan välillä, kumpi joutuu ryömimään sinne jään alapuolelle sahaamaan. Tämä kaikki on vielä ainakin näin vanhemman väen muistissa hyvin. Mutta monikos nykynaskali tietää, että nykyisin järven ( myös merien) jäät vedetään yön hiljaisina tunteina keväällä pohjaan ankkuriin odottamaan seuraavaa talvea. Syksyllä sitten, kuten moni on huomannut, rannat jäädytetään ensin kauttaaltaan ja pohjaan ankkuroitu jääkenttä pullautetaan takaisin pintaan. Saumakohta huolitellaan railoraudalla erittäin tiiviiksi. Tätäpä ei vanhemmat ole teille rohjenneet kertoa ! Kannattaa kysellä tästä vanhemmilta varsinkin vähän ennen nukkumaan menoa.

Tyyne harvoin turvautuu ulkopuolisiin lähteisiin, mutta tässä asiassa kylläkin: oman värikkään lisänsä tähän uskomattomaan havaintoon toivat: Kaj "Sharp" Aaltonen, Ari "Flash" Hyvärinen ja Sara "Speedy" Puhakka.

maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Tyynen Wappu

Tyyne katsahtaa vappupäivän aamuna kylppärin peiliin. Karmea näky, mutta minkäs ulkomuodolleen mahtaa. No, tuon vappunenän voisi kyllä jo repäistä irti. Perhana, kun on tiukassa, taas on joku nero pilaillut ja sivellyt liimaa vappunenän sisäpuolelle. Lääkärireissuhan siinä on sitten lopulta edessä. Lääkärireissu on erittäin tuskainen niin henkisesti kuin fyysisestikin: ei se ollutkaan vappunenä....