Google

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Camera Obscura kuvia Varkaudessa

Maisema, tila ja muistot. Viiden kuvataideopettajaksi valmistuvan kuvataiteilijan lopputyönäyttely Taideteolliseen korkeakouluun. Galleria 02.02.-18.03.2007

Tässäpä muutamia kuvia näytteeksi, tekijänä Tiina Saksholm:


Näyttelyn kuvista suurin on kooltaan 120 cm x 120 cm ja muut ( 15 kpl) ovat 30 cm x 30 cm.

lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Kameroiden erottelutarkkuudesta

Tyyne on kasvavan ärtymyksen vallassa seurannut lehtien ja palstojen holtitonta ja säälimätöntä erottelutarkkuuksien testaamista. Usein näkee käytettävän viivoja jotka lähenevät toisiaan testikuvan reunaa kohti mentäessä. Eihän tuollaisissa testeissä heikommin erottelevat laitteet voi pärjätä. Tämä on ikävää syrjintää ! Ehdotan, siis vaadin, että testiä hiukan helpotetaan heikompien kameroiden kohdalla. Laitetaan siis viivat riittävän kauas toisistaan, eikä turhan päiden supistella välejä toiseen reunaan mentäessä. Esimerkkiä voisi ottaa vaikkapa golfin tasoituksista.

Toinen ärtymyksen aihe on tämä kohinan kaivelu. Kohinaa kuulema esiintyy eniten isoilla ISOilla. Myönnän, että videotoiminnolla tai videokameralla kuvattaessa, varsinkin kovalla tuulella kohina voi olla ongelma.