Google

tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Tyyne keksii sommittelun

Paljon puhutaan esim. valokuvauksessa tai taiteessa kultaisesta leikkauksesta. Sen määrittämiseen on omat menetelmänsä. Tyynestä tällaiset jalometallijutut on liian yleviä tavalliselle lumikengän kuluttajalle. Tyyne lanseeraa seuraavat leikkaukset: hopeinen , pronssinen, alumiininen, tyroksinen, titaaninen, cesiumininen, lyijyinen, tinainen yms. leikkaus. Tyynelle kuitenkin kaikkein rakkain on keskileikkaus. Tyyne siis pyrkii sijoittamaan AINA kuvattavan kohteen keskelle kuvaa. Jos kyseessä on ryhmäkuva, niin ryhmässä tärkein sijoitetaan luonnollisesti keskelle. Keskileikkauksesta on useita etuja. Esimerkiksi etsimeen voi vetää tussilla viivat nurkasta nurkkaan ristikkäin. Viivojen lekkauspiste on täydelleen kuvan keskipisteessä ! Tyyne välttää tässä viimeiseen saakka vesiliukoista tussia. Usein myös halvemman pään kamerat tarkentavat luotettavasti juuri keskelle. Lisäksi kohdekkin näkyy parhaiten keskellä. Siispä: vältä kaikenmaailman nurkkasijoittamista. Laita kuvattava ihan reilusti keskelle, niin Tyynekin tekee.

0Kommenttia:

Lähetä kommentti

Linkit tähän kirjoitukseen:

Luo linkki

<< Home